Posts Tagged ‘vinkki’

Kangaskukkaset pikkutilkuista

WP_20140825_007

Tein vähän aikaa sitten ystävälleni polttareihin kukkahattutäti-hatun. Tarkoituksena oli tehdä hattu sellaiseksi, että sitä voisi jatkossa käyttää kesähattuna ilman kukkakoristeita. Kukkien täytyisi siis olla helposti irrotettavia. Aluksi oli ajatus koristella hattu muovi- tai silkkikukilla, mutta sitten hoksasin että voihan niitä kukkia tehdä kankaastakin.

Continue reading “Kangaskukkaset pikkutilkuista” »

Makeaa mahan täydeltä?

SONY DSC

Muutama vuosi sitten kuppikakkuvillitys iski Suomeenkin. Leivottujen herkkujen lisäksi näitä ihanuuksia on saanut ihailla myös käsitöinä. Itse olen törmännyt vain virkattuihin ohjeisiin. Virkatut kuppikakut ovat aivan syötävän söpöjä, mutta ongelmana on se ettei minun kärsivällisyyteni riitä virkkaamiseen. En tiedä mikä siinä on, mutta neulominen tai virkkaaminen ei ole koskaan luonnistunut minulta kovin hyvin. Aina syntyy se yksi pariton lapanen.. Pienitöisiä virkkauksia, kuten pehmokoiran kaulapannan, olen joskus tehnyt mutta siitäkin on jo tovi aikaa.

Aikani kun pähkäilin niin totesin että kyllähän kuppikakkuja saisi varmasti tehtyä kankaastakin. Leivontatarvikkeiden joukosta löysin paperisen muffinssivuoan jonka päätin leikata kappaleiksi. Siinä olikin jo valmiina pohjan ja reunuksen kaava. Kun piirsin paperille reunuksen avulla ympyrän sain kannen kaavan. Sitten vaan koeversiota ompelemaan!

Continue reading “Makeaa mahan täydeltä?” »

Hulluna farkkuihin!

Aviary Photo_130518246216203222

Muoti muuttuu jatkuvasti, trendit vaihtuvat – mutta minne joutuvat kuluttajan hylkäämät vanhat vaatekappaleet?

Vihreät Vaatteet – sivuston (http://www.vihreatvaatteet.com/75-tekstiilijatteesta-kaatopaikalle/) mukaan Suomessa joka vuosi syntyvästä 120 miljoonasta kilosta poistotekstiilejä jopa 75%, eli 90 miljoonaa kiloa, päätyy lopulta kaatopaikalle. Tällä määrällä vaatetettaisiin noin 4-5 miljoonaa ihmistä. Hurja määrä materiaalia, jota voitaisiin ainakin osittain käyttää uudelleen!

Continue reading “Hulluna farkkuihin!” »

1 2 3 4