Posts Tagged ‘tekeminen’

Kohti ammattitutkintoa!

20151105_180743_resized

Koulutus on edennyt jo yli puolenvälin, hurjaa! Ensimmäinen näyttötutkinto on parhaillaan käynnissä. Suoritamme ensin valinnaisen osion, jonka vaihtoehdoista valitsin itselleni tilanne- ja tapahtumapukeutumisen. Näyttötutkintoa varten valmistamani tuote on mekko pikkujouluihin. Näyttötutkintoa arvioi oppilaitoksen edustajan lisäksi työnantajan ja -tekijän edustajat. Tutkintoa varten tulee tehdä kirjalliset suunnitelmat ja raportoinnit, kuten työjärjestys, tasokuva ja saumarakennepiirrokset. Suunnitelmaa tehdessä tulee asiakkaalle luonnostella vaatteesta kolme vaihtoehtoa, joista valita. Minun piirustukseni erosivat lähinnä pääntien osalta. Näistä valikoitui tehtäväksi vino pääntie, johon asiakkaan toiveesta ommeltiin kiinni pitsikoriste.

IMG_20151015_101037_resized

Continue reading “Kohti ammattitutkintoa!” »

Afroditen kello tikittää..

20151030_184741_resized

Viime viikonloppuna touhuiltiin Halloweenin parissa! Halloween pohjautuu muinaisten kelttien talven alkamisen päivään ja sadonkorjuun juhlaan.  Suomessa Halloween on kietoutunut yhteen pyhäinpäivän kanssa, eikä se tietenkään miellytä kaikkia. Molemmille juhlille yhteistä on kuitenkin uskomus siitä, että aattoyönä maailman ja yliluonnollisen rajat hämärtyvät ja vainajien henget ovat liikkeellä. Itselläni on hiukan ristiriitaiset ajatukset Halloween-juhlaa kohtaan, sillä minun lapsuudessani sitä ei vielä varsinaisesti vietetty. Omat lapseni todennäköisesti omaksuvat Halloweenin omaksi juhlakseen, sillä sitä vietetään monissa hoitopaikoissa ja kerhoissa naamiaisten muodossa.

afrodite laura olli
Laura Ollin/KokaKoralin taideteos Afroditesta

Continue reading “Afroditen kello tikittää..” »

Napista asiaa!

 

20151023_081106_resized

Yllä oleva kuva on napattu Turun Sanomien Arki-liitteestä 23.10.15. Järkytyin. Tämä toivottavasti koskee vain pientä osaa nuorisosta? Tekstiilijätettä syntyy vuosittain järjetön määrä. Jokaisen tulisi omalla kohdallaan miettiä vaatekaappinsa sisältöä ja kulutustottumuksiaan, jotta tilanne saataisiin hallintaan. Yritän kantaa oman korteni kekoon jakamalla muutamia koulutuksessa saamiani vinkkejä. Jos edes joku lähtisi niiden kannustamana korjaamaan vaatettaan roskiin heittämisen sijaan.

Continue reading “Napista asiaa!” »

Syksyn lehtien maalausta

 

20150924_135041_resized

Pidän syksystä. Olen syntynyt syksyllä. Syksyinen luonto on kaunis. Varsinkin syksyn tuoma värimuutos kesän vihreyteen on taianomaista. Pimeydestä, sateesta ja kylmästä en erityisesti pidä.. Enkä syysflunssista, joista nytkin on yksi yrittämässä niskan päälle. Mutta, kaikesta huolimatta on mukavampaa kun on neljä erilaista vuodenaikaa. Jokaisessa vuodenajassa on kuitenkin jotain mitä odottaa; syksyssä ne taitavat olla juuri värit ja maahan putoilevat lehdet.

20150924_133503_resizedJo viime syksynä kokeilin painamista syksyn lehtien avulla. Se osoittautui varsin hauskaksi puuhaksi, joten nyt oli uusintakokeilun aika! Ihan tavallisten vesivärien kanssa saa painettua hauskoja värikkäitä lehtiä paperille. Niitä voi vaikka leikata irti koristamaan kortteja tai paperin voi käyttää lahjapaperina.

Continue reading “Syksyn lehtien maalausta” »

Kielenkääntöä

20150917_154440_resized

Minulla on tapana saada pienimuotoisia pakkomielteitä. Nyt minulle kävi niin neulakinnastekniikan kanssa. Olen jo kauan sitten ihaillut neulakintaita ja tekniikalla tehdyn neuloksen ulkonäköä. Kesällä kävin Käsityöläismuseossa, jossa näin käytännössä miten neulakinnasta tehdään, ja sain siitä kimmokkeen opetella itsekin. Ei tässä vielä mitään, mutta sitten sain jostain idean kokeilla kyseistä tekniikkaa kitaran kieliin! :D

Continue reading “Kielenkääntöä” »

Nips naps neppareita!

SONY DSC

Minäkin palasin koulun penkille pari viikkoa sitten. Kävimme suoraan asiaan sen kummempia ihmettelemättä ja nappasimme käsittelyyn trikoopaidan kaavan. Aluksi piirsimme trikoopaidan peruskaavan harjoitukseksi koossa C40. Sen jälkeen toistimme saman, mutta käyttämällä omia mittojamme. Näillä kaavoilla ompelimme koeversion. Perusmallin hiomisen jälkeen lähdimme kuosittelemaan peruskaavasta jotakin aivan uutta. Sekös vasta hauskaksi osoittautui!

Continue reading “Nips naps neppareita!” »

Kesänäpertelyä; kukkaseppele

2015-07-23 12.35.11

Minun lapsuudessani tehtiin kukkaseppeleitä, monen monta kesässä. Olen jatkanut tätä pientä kesäperinnettä omien tyttärieni kanssa. Tällä viikolla teimme ensimmäiset seppeleet kesäkukista. Voikukkaseppeleitä näperreltiin jo keväämmällä, mutta niitä ei oikeastaan vielä lasketa.. Juuri nyt on kesän kukkaloisto parhaimmillaan seppeleiden tekemistä varten!

Continue reading “Kesänäpertelyä; kukkaseppele” »

Taivaanrannan kangasmaalari

InstagramCapture_01028db3-ffb4-41d9-8e6b-fa560558665b_jpg

Tulipa mieleeni kirjoittaa kangasmaalauksesta. Olen kovasti tykästynyt siihen, vaikken koskaan ole kokenutkaan olevani erityisen hyvä piirtäjä tai maalaaja. Kangasmaalien avulla saa tehtyä uniikin säväyksen vaatteeseen, kassiin tai oikeastaan mihin vaan. Minun työvälineisiini kuuluvat erilaisten kangasmaalien lisäksi sivellinsetti, superlonia, tekstiilitusseja, kontaktimuovia ja tulostustarraa sekä askarteluveitsi. Välineinä voi käyttää myös vaikkapa hammasharjaa! Lisäksi tietysti maalattava materiaali, kuten farkku, puuvillakangas, silkki.. Kangasmaalipurkin kyljestä löytyy tiedot siitä, millaisille materiaaleille kyseinen maali sopii.

20150714_190059

Continue reading “Taivaanrannan kangasmaalari” »

“Nyt minusta tuntuu, minusta tuntuu, että on aika tehdä kunnollinen hauska huviretki jonnekin. Eväskori mukana.” -Muumimamma-

DSC03524

Ja niin me sitten lähdimme kohti Naantalin Muumimaailmaa! Päivä oli sateinen, mutta väkeä riitti silti. Eikä kunnon sade alkanut kuin vasta viiden maissa iltapäivällä, ja kuudeltahan saari meneekin jo kiinni. Olemme käyneet Muumimaailmassa joka kesä nyt viiden vuoden ajan ja sitä ennen olen piipahtanut siellä joskus peruskouluikäisenä. Vierailut ovat aina olleet onnistuneita ja Muumimaailmassa on vietetty koko päivä. 

DSC03459

Continue reading ““Nyt minusta tuntuu, minusta tuntuu, että on aika tehdä kunnollinen hauska huviretki jonnekin. Eväskori mukana.” -Muumimamma-” »

Lomamekkoilua LasPalmasin tyyliin

20150704_182611

Tämän kesäloman ensimmäinen mekko valmistui muutama päivä sitten. Se pääsikin heti viikonloppuna juhlimaan häitä. Kaava on netistä ostettu, leikkaa-ompele.fi -sivun vintagetyylinen Leila-mekko. Kaavan voi itse tulostaa kotona A4-kokoiselle paperille ja teipata kokoon. Olen aikaisemmin ommellut yhden mekon tällä kaavalla, ja muistaisin että se ei käynyt täysin vaivattomasti.. Mielenkiinnolla aloitin mekon tekemisen, sillä ajatuksena oli pistää opintojen tuomat taidot testiin – josko tällä kertaa pääsisin helpommalla? Päätin myös lisätä mekkoon itse piirtämäni kauluksen.  Mekko on vuoritettu ja siinä on selässä piilovetoketju.

Continue reading “Lomamekkoilua LasPalmasin tyyliin” »

1 2 3 5