Posts Tagged ‘resepti’

Manteli hukassa

20151224_120648_resized

Viime kuukausina on tapahtunut monenlaista muutosta. Tällä hetkellä ovat sekä perhe- että asumiskuviot menossa aivan uuteen järjestykseen. Tähän on varmasti suurelta osin vaikuttanut muutos omassa ajatusmaailmassa. Yhä vahvemmin kyseenalaistan "normaaliuden" ja mietin kriittisesti miksi tiettyjä asioita PITÄISI tai TÄYTYISI tehdä. Miksei asioita voi tehdä vapaasta halusta? Tämä näkyi omalla tavallaan myös joulunvietossa tänä vuonna. Pakollisia, perinteisiä jouluruokia ei pöydästä löytynyt. Mietittiin mikä maistuisi parhaiten. Laatikoita en tehnyt ollenkaan, vaan viipaloin vuokaan lanttua, punajuurta, porkkanoita, perunoita ja bataattia. Päälle hunajaa, suolaa ja pippuria, yrttejä ja öljyä – nam! Monta joulun tuoksua ja makua pienellä vaivalla. Kinkkua löytyi pöydästä pieni paketti viipaleina ja toisena vaihtoehtona oli kylmäsavutofusta valmistettu kinkkukopio.

Joulupuuro on lasten suurta herkkua. Sitä on perinteisesti syöty aattona lounaaksi. Näin tänäkin vuonna, mutta kokeilun vuoksi valmistin puuron mantelimaitoon. Tämä osoittautui oikein hyväksi ja maukkaaksi vaihtoehdoksi! Sekä maidottomaksi myös. Ja onneksi mantelia löytyi puurosta itsestään, sillä unohdin aivan täysin ostaa kokonaisia manteleita kaupasta puuroon piilotettavaksi! Mantelipuuron avulla vältyin siis pahemmalta joulukriisiltä… Onhan se myös mukavampi, että mantelin löytäjälle perinteisesti luvattu onni tulevaksi vuodeksi kohdistuu kaikkiin puuron syöjiin, eikö vain ;)

Riisipuuro mantelimaitoon

2dl puuroriisiä
3dl vettä
1rkl voita/margariinia
1l mantelimaitoa (esim. Alpro, maustamaton)
ripaus suolaa

Pane huuhdotut puuroriisit kiehuvaan, voilla maustettuun veteen. Keitä hiljalleen kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää mantelimaito ja keitä miedolla lämmöllä, välillä sekoittaen n.1 tunnin ajan. Tarkista kypsyys. Lisää ripaus suolaa ja tarkista maku. Tarjoa esim. luumu-rusinakiisselin tai kanelin ja sokerin kanssa.

 

Toivotan kaikille oikein rauhallisia ja rentouttavia joulunpyhiä! Nauttikaa yhteisestä ajasta, ja niistä pienistä asioista, perheen kanssa :)

Herkullinen briejuusto uunissa

DSC03754

Nyt on virallisesti syksy. Aika ykskaks yllättäen se sitten saapui, vähän niin kuin liukkaat kelit joka talvi. Ilmassa tuntee selvästi vuodenajan vaihtumisen ja ensimmäiset värikkäät lehdetkin ovat sadelleet alas puusta. Mekin vietimme taloyhtiössä pienimuotoisia kesänpäättäjäisiä menneenä viikonloppuna. Minun nyyttäripanokseni oli uunissa lämmitetty briejuusto, jota tekin pääsette pian kotona kokeilemaan! Maailman helpoin ja uskomattoman herkullinen ohje ;)

Continue reading “Herkullinen briejuusto uunissa” »

Donitsi+muffinssi=doffinssi?

DSC03057

DSC03067

Leivoin vapun kunniaksi perinteisiä vappudoffinsseja. Eikös toinen kerta lasketa jo perinteeksi? ;) Ensimmäisen kerran ajauduin sattumuksien kautta leipomaan doffinsseja viime vuonna, kun olin päättänyt tehdä donitseja, mutten löytänyt mistään donitsipeltiä! Jopa soitin pariin liikkeeseen, joista kummastakin sain eioota vastaukseksi. Rasvassa en halunnut donitseja paistaa. Ratkaisu löytyi viimein pikkuveljen keittiökaapin perältä – muffinssipelti.

Continue reading “Donitsi+muffinssi=doffinssi?” »

Kakku Fredrika Runebergin tapaan – eli siitä mitä kaapista löytyy

DSC02742