Posts Tagged ‘napit’

Napista asiaa!

 

20151023_081106_resized

Yllä oleva kuva on napattu Turun Sanomien Arki-liitteestä 23.10.15. Järkytyin. Tämä toivottavasti koskee vain pientä osaa nuorisosta? Tekstiilijätettä syntyy vuosittain järjetön määrä. Jokaisen tulisi omalla kohdallaan miettiä vaatekaappinsa sisältöä ja kulutustottumuksiaan, jotta tilanne saataisiin hallintaan. Yritän kantaa oman korteni kekoon jakamalla muutamia koulutuksessa saamiani vinkkejä. Jos edes joku lähtisi niiden kannustamana korjaamaan vaatettaan roskiin heittämisen sijaan.

Continue reading “Napista asiaa!” »

Kesätossut jalkaan ja menoksi!

Kävimme taannoin erään marketin hintayllätystarjousralli-päivillä ja törmäsimme alennuslaariin täynnä kesätossuja. En ole crocs-fani, enkä ole missään vaiheessa halunnut sellaisia lapsilleni ostaa, mutta feikkimalliset tipahtivat kuitenkin ostoskärryn pohjalle – hintaan 5€. Vanhempi tyttäreni on kuulemma AINA halunnut juuri tällaiset kengät. No, myönnyin ostamaan ne koska ajattelisin niiden olevan käytännölliset esimerkiksi rannalla tai maauimalassa.

WP_20150523_002 (2)

Todella harvoin ostan mitään samanlaista meidän perheen sisaruksille, mutta tällä kertaa oli pakko suppean värivalikoiman vuoksi. Piti siis keksiä keino koristella uudet kesätossut persoonallisiksi! Aitoihin crocseihin saa koristenappeja, mutta sellaisia ei nyt juuri sattunut olemaan käden ulottuvilla. Pengoimme siis oman nappivaraston läpi ja molemmat lapset saivat valita sieltä mieleisensä koristeet.

WP_20150523_005 (2)

Seuraavaksi piti tonkia miehen kalastustarvikkeita, joiden seasta löytyi kuitusiimaa. Neulan, kuitusiiman ja geeliliiman avulla (solmukohtaan) kiinnitin napit uusiin kesätossuihin ja menokengät olivat hetkessä valmiit! Aika ja käyttö näyttävät, kuinka hyvin viritykseni kestää. Mutta ulkonäössä ei kyllä ole mitään valittamista ;) Tervetuloa kesä!

InstagramCapture_9392b1d4-0c6b-42bb-bc77-8ead573f7d69

Huppu päässä kesät talvet

Perjantain iloksi sain vihdoin viimein viimeisteltyä uuden hupputakkini käyttökuntoon! Ehkä hieman myöhässä tosin, sillä aurinko on viimeinkin alkanut lämmittää mukavasti. Onpahan ainakin syksyä varten jotain kivaa päällepantavaa. Takki on väliprojekti opiskeluihin liittyen – piti siis asiakastöiden välissä keksiä jotakin puuhaa.

DSC03170

Kaava on Suuri Käsityö-lehdestä vuodelta 2010. Tykkään tosi paljon mallista, siinä on jotain joka tuo mieleeni 1960-luvun ja lisäksi Pikku Myyn. 

Continue reading “Huppu päässä kesät talvet” »

Kiltti vai ei?

DSC02822

Sama meno jatkuu koulun penkillä! Vai onko tahti peräti kiihtymässä? Uusin opiskelun tiimoilta ommeltu vaatekappale on musta, villakankainen hame. Kaava on Joka tyypin kaavakirjasta ja hieman muokattu omiin mittoihin sopivaksi. (Kyseistä kirjaa voin muuten lämmöllä suositella kaikille ompelemisesta kiinnostuneille.) Inspiraationa toimi skotlantilainen kiltti. Yläosan kaarroketta somistavat napit ja sivuun on ommeltu "biletasku", johon mahtuu kännykkä, huulikiilto ja pankkikortti. Ei enää käsilaukkuja hukattavaksi!

Continue reading “Kiltti vai ei?” »

Isot farkkulaukut

DSC02708

Olen todella innostunut farkusta materiaalina, edelleen. Aikaisemmin olen tehnyt pienempiä laukkuja ja pussukoita kierrätysfarkuista. Lähiaikoina olen tehnyt pari isompaa laukkua, joihin olen ommellut osat pienemmistä farkkupalasista.

DSC02710

Yhdet vanhat farkut riittävät mainiosti isompaankin laukkuun, kun suunnittelee kokonaisuuden tilkkutyön tapaan. Minulla ei ole valmista kaavaa tällaisiin laukkuihin, vaan teen jokaisen mittatilaustyönä vapaalla kädellä.

Continue reading “Isot farkkulaukut” »

Kangaskukkaset pikkutilkuista

WP_20140825_007

Tein vähän aikaa sitten ystävälleni polttareihin kukkahattutäti-hatun. Tarkoituksena oli tehdä hattu sellaiseksi, että sitä voisi jatkossa käyttää kesähattuna ilman kukkakoristeita. Kukkien täytyisi siis olla helposti irrotettavia. Aluksi oli ajatus koristella hattu muovi- tai silkkikukilla, mutta sitten hoksasin että voihan niitä kukkia tehdä kankaastakin.

Continue reading “Kangaskukkaset pikkutilkuista” »

Pikkulaukkuja jos jonkinlaisia

InstagramCapture_8b395174-50a3-4843-b4df-61256487287a

Tänä kesänä ehdin piipahtaa kaksi kertaa Kokemäellä myymässä käsitöitäni. Ensin Tulkkilanyön Henrikinmarkkinoilla ja sitten Kustom Dayssa. Molemmissa tapahtumissa ihmiset kaipailivat ihan pientä laukkua, johon mahtuisi vain lompakko tai kännykkä ja lisäksi esimerkiksi avaimet. Pari viikkoa sitten naapurini pyysi tilauksena samantyyppistä pikkupussukkaa olkahihnalla. Tässä vastataan nyt siis kysyntään!

Continue reading “Pikkulaukkuja jos jonkinlaisia” »

Makeaa mahan täydeltä?

SONY DSC

Muutama vuosi sitten kuppikakkuvillitys iski Suomeenkin. Leivottujen herkkujen lisäksi näitä ihanuuksia on saanut ihailla myös käsitöinä. Itse olen törmännyt vain virkattuihin ohjeisiin. Virkatut kuppikakut ovat aivan syötävän söpöjä, mutta ongelmana on se ettei minun kärsivällisyyteni riitä virkkaamiseen. En tiedä mikä siinä on, mutta neulominen tai virkkaaminen ei ole koskaan luonnistunut minulta kovin hyvin. Aina syntyy se yksi pariton lapanen.. Pienitöisiä virkkauksia, kuten pehmokoiran kaulapannan, olen joskus tehnyt mutta siitäkin on jo tovi aikaa.

Aikani kun pähkäilin niin totesin että kyllähän kuppikakkuja saisi varmasti tehtyä kankaastakin. Leivontatarvikkeiden joukosta löysin paperisen muffinssivuoan jonka päätin leikata kappaleiksi. Siinä olikin jo valmiina pohjan ja reunuksen kaava. Kun piirsin paperille reunuksen avulla ympyrän sain kannen kaavan. Sitten vaan koeversiota ompelemaan!

Continue reading “Makeaa mahan täydeltä?” »