Posts Tagged ‘leivonta’

Helpoista helpoin vegekakku

20160624_154938

Olen välttänyt joulukuusta lähtien lihan syömistä. Tai no, en siis ole syönyt lihaa ollenkaan. En ole (vielä) täysin vegaani, mutta valitsen mahdollisuuksien mukaan hyvin mieluusti vegaanisen vaihtoehdon. En tykkää lokeroinnista ollenkaan. En jaksa kuluttaa energiaani toisten ruokavalion kyttäämiseen ja siitä nipottamiseen. Nyt juuri, tässä elämäntilanteessa, kasvissyönti tuntuu hyvältä. Siksi yritänkin vaan elää niin kuin itse koen parhaaksi, teen omat valintani enkä puutu toisten asioihin sen enempää. Toivon että omalla panoksellani kannan korteni kekoon, jotta maailmasta saataisiin vielä joskus aikaiseksi parempi paikka elää.

Joskus teinivuosina olin ilman lihaa jonkin aikaa, mutta se kaatui kaikkeen "hankaluuteen" ja "vaivalloisuuteen". Tuolloin elettiin vielä sitä aikaa kun koulun keittiöstä saattoi hyvällä tuurilla saada porkkanapihvin kasvisvaihtoehtona. Ei tietoakaan monipuolisuudesta ja tarvittavista proteiineista. Kappas vaan nykyaikana ei asia tunnukaan enää niin "hankalalta" tai "vaivalloiselta". Stereotypiat alkavat murtua ja vegaanius on arkipäiväistynyt! Suuren suuren kiitoksen haluan antaa Facebookin Sipsikaljavegaanit -ryhmälle, joka omalla rennolla meiningillään, ja hyvällä hengellä jakaa modernin vegaanin ilosanomaa. Viime aikoina ollaan otettu suuren suuria harppauksia, kun mm. Sipsikaljavegaanit-ryhmän kautta ideoitu lippakioskiprojekti Helsingissä onnistui ja Turun Kupittaan Citymarketiin ilmestyi hintalappujen viereen vegaani-merkintä. Huippua!

Itselleni on ollut mielenkiintoista ja hauskaa löytää vegaanisia vaihtoehtoja, jotka eivät eroa juuri lainkaan ns. valtavirtatuotteesta. Itse asiassa juuri viimeksi Kupittaalla ostoksia tehdessäni huomasin, että aika monia itselle jo ennestään tuttuja tuotteita oli merkitty violetilla vegaani-merkillä. Varsinkin leivonta on minulle mieluista puuhaa ja olen lähtenyt kokeilemaan erilaisia reseptejä, jos niistä löytyisi jokin omaan perusrepertuaariin sopiva.

Continue reading “Helpoista helpoin vegekakku” »

Donitsi+muffinssi=doffinssi?

DSC03057

DSC03067

Leivoin vapun kunniaksi perinteisiä vappudoffinsseja. Eikös toinen kerta lasketa jo perinteeksi? ;) Ensimmäisen kerran ajauduin sattumuksien kautta leipomaan doffinsseja viime vuonna, kun olin päättänyt tehdä donitseja, mutten löytänyt mistään donitsipeltiä! Jopa soitin pariin liikkeeseen, joista kummastakin sain eioota vastaukseksi. Rasvassa en halunnut donitseja paistaa. Ratkaisu löytyi viimein pikkuveljen keittiökaapin perältä – muffinssipelti.

Continue reading “Donitsi+muffinssi=doffinssi?” »

Ystävämme Myyrä

Synttärikemut on juhlittu ja lähes koko pääsiäisen kestänyt sokerihumala alkaa pikkuhiljaa hellittää.. Kaksivuotias neitokainen oli onnellinen, joskin hiukan ujosteleva, syntymäpäiväsankari. 

DSC02985

Juhlia suunniteltaessa sankari itse ilmoitti haluavansa Myyrä-kakun. Olen aikaisemmin tehnyt sokerimassan avulla yhden Myyrän muotoisen kakun, mutta tällä kertaa ajatus muotokakusta tuntui liian aikaavievältä. Lähdin ideoimaan kakun päälle laitettavaa koristetta. Tuumasta toimeen siis!

Continue reading “Ystävämme Myyrä” »

Kakku Fredrika Runebergin tapaan – eli siitä mitä kaapista löytyy

DSC02742

Lauantai-illan herkuttelua

WP_20150124_001

Viikonloppu - koko viikon kohokohta! Ja lupa herkutella ;) Yhdessäolon, rentoutumisen ja siivoamisen lisäksi minun viikonloppuihini kuuluvat tätä nykyä kotitehtävät, joten energia on välillä todella tarpeen.

Hans Välimäki teki omat popcorninsa Snickers-lisällä, minun lisääni tulee vähän muutakin.. Ei ole mikään laihduttajan herkku, mutta miksi pitäisikään? Suosittelen kokeilemaan. Nam!

Continue reading “Lauantai-illan herkuttelua” »

Syntymäpäiväjuhlat jääkuningattaren tyyliin

DSC02564

Juhlahumusta on jälleen palattu arkeen. Elsa, elokuvasta Frozen, on tyttäreni suuri suosikki, joten juhlinta tapahtui huurteisissa tunnelmissa teeman mukaisesti. Koko viikonloppu vierähti syntymäpäivätouhuissa, sillä juhlia vietettiin sekä lauantaina että sunnuntaina. Syntymäpäiväsankari oli tyytyväinen kemuihinsa ja se on pääasia :)

DSC02530

 

Continue reading “Syntymäpäiväjuhlat jääkuningattaren tyyliin” »

Lumiukko tehtäisiinkö?

Disneyn elokuva Frozen – huurteinen seikkailu on ollut meidän perheessä kova juttu jo muutaman kuukauden. En osannut ollenkaan odottaa niin ihastuttavaa animaatiota! Tai oikeastaan minun mielestäni Frozen on ihana elokuva, joka on toteutettu animaation keinoin. Suurena plussana kaunis ja liikuttava tarina, jossa naiset eivät todellakaan jää alakynteen! Disney on selkeästi kiinnittänyt viime vuosina huomiota sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumiseen prinsessatarinoissaan ;) Nykyään prinsessat tekevät mitä haluavat ja pärjäävät ihan hyvin ilman kiiltävähaarniskaista prinssiä. Tai no, eivät ainakaan tarvitse tätä pelastamaan henkeään.

InstagramCapture_66ddd502-2b99-4eca-bfa5-ab49656bcb84

 

Continue reading “Lumiukko tehtäisiinkö?” »

Mörköpulla poikineen

DSC02017

Halloweenin kunniaksi päätimme muksujen kanssa leipoa! Vanhempi tyttäreni sai aikaa sitten lahjaksi Hellapoliisin "Tyttöjen makeat reseptit" -kirjan, josta olemme kokeilleet muutamia ohjeita. Berliininpullien resepti osoittautui todella herkulliseksi ja päätimme muuntaa sitä pikkuisen pelottavampaan suuntaan ;) Berliininpullat ovat berliininmunkkien kevytversioita, sillä ne paistetaan uunissa rasvan sijaan.

Continue reading “Mörköpulla poikineen” »