Sydänkäpy

Tuntuu että jokainen postaus alkaa toteamalla, että kylläpä aika rientää.. Edellisestä kirjoituksesta on taas pitkä tovi. Tosin viime kuukaudet ovat hujahtaneet vauhdilla ja kiireessä; kesä on tietysti hääpukujen sesonkiaikaa, sain jännittävän tilauksen WÖYH!-yhtyeen uuteen levyyn liittyen ja lisäksi lapset ovat olleet pari kuukautta lomalla leikkikoulusta. Aikamoista palasien yhteensovittelu siis, jälleen kerran.

20160720_095217_resized

Haluan kertoa hiukan siitä mitä minun toimenkuvaani Sydänkävyssä kuuluu. Sydänkäpy on erikoistunut ihaniin Maggie Sottero-hääpukuihin. Puvut ovat upeita designer-pukuja täynnä yksityiskohtia. Liike sijaitsee Turussa osoitteessa Maariankatu 3. Ensinnäkin teen siis työtunnit niin, että laskutan ne omalla toiminimelläni. Tämä on ollut iso askel eteenpäin yrittäjyyden maailmassa. Pääasiassa ompelen, eli teen tarvittavia korjauksia ja muutoksia hääpukuihin. Syksyn aikana ajatuksena on että siirtyisin enemmän myös myymälän puolelle tekemään sovituksia. Siinä vaiheessa kun aloitin keväällä, oma ajatukseni korjauksista käsitti lähinnä helman lyhennystä ja kokomuutoksia. Ilokseni olen saanut huomata että työ pitää sisällään myös paljon muuta!

    20160323_161945_resized-001 20160324_133245_resized-001
Ensimmäinen työni keväällä oli 50-luvun tyylisen mekon kädenteiden muokkaus ja pitsiyläosan ompelu.
 

Sen lisäksi että puvut korjataan kantajilleen sopiviksi, niitä saatetaan muuttaa perustavanlaatuisesti. Hihallisesta puvusta napataankin hihat pois tai niitä muokataan toisenlaisiksi, hihattomaan lisätään hihat, puvun päälle kuositellaan pitsistä esimerkiksi yläosa, valmispukuja muokataan raskaana oleville sopiviksi.. Melkeinpä mitä vaan pystytään tekemään. Työ on tarkkaa ja välillä luovuutta ja hoksottimia saa käyttää ihan tosissaan. Onneksi on Pirjo, jolla on varma kokemuspohja hääpukujen ompelusta ja korjaamisesta 20 vuoden ajalta. Minulla on sellainen olo, että olen hänellä oppityttönä saamassa kullanarvoista tietoa. Paljon olen jo oppinut, mutta valtavasti on vielä opittavaa. Olen iloinen kun huomaan jonkin tietyn asian sujuvan hyvin ja varmasti, se tuo itselle toivoa siitä että kehitystä tapahtuu ;)

20160701_140659_resized
Olkaimettoman puvun muutostyö.

20160701_140719_resized
Napitettuja hihoja ompelemassa.
 

Viime aikoina on ollut erityisen hauskaa tutustua uudenlaisiin ratkaisuihin. Pitsiyläosat ovat olleet morsiamien suosikkeja jo jonkin aikaa, mutta nyt on liikkeeseen tilattu myös irrotettavia "aluspaitoja". Osa on alkujaan body-mallia, mutta käytännöllisyyden vuoksi ne on muutettu paidoiksi. Usein tyllistä, trikoosta ja pitsistä ommeltu paita puetaan hääpuvun alle, josta se on esimerkiksi vihkimisen jälkeen helppo poistaa hääjuhlan koittaessa. Eli vaihtoehtoja jos jonkinlaisia löytyy!

20160720_154057_resized 20160720_154021_resized
Bodysta leikattiin alaosa pois ja tilalle ommeltiin kuminauha.
 

Jännä nähdä mihin kaikkeen vielä ehdinkään tutustua ja millaisia asioita oppia. Varmaa on se, että työ on todella mukavaa ja erittäin opettavaista - ja että Sydänkäpyyn on aina hirveän kivaa mennä työpäivää tekemään :)

Leave a Reply