“Silmät auki astun”

20150822_192010_resized

Joskus tulee hetkiä kun omat ideat pistävät hykertelemään! Tämä lukeutuu niihin hetkiin. Olen tehnyt kaikenlaisia Stam1na-käsitöitä ja -taidetta parin vuoden aikana, mutta hoksasin etten ole aikaisemmin tehnyt mitään, joka olisi varsinaisesti liittynyt levyyn "Uudet kymmenen käskyä". Pienen ideoinnin jälkeen syntyi tekstiilitaideteos nimeltä "Silmät auki astun".

2015-08-23 08.39.48

Levyn tekstit on kirjoitettu lukuina ja teema uusista käskyistä kulkee mukana levyn läpi. Syvällisempää analyysia en ala tähän postaukseen kirjoittaa, mutta avaan levyn viimeisen kappaleen avulla ideaani niille, joille kyseinen levy ei ole tuttu. Viimeisessä kappaleessa, "Kaksi reittiä, yksi suunta", tarina päättyy seuraaviin säkeisiin:

 

"Reunalla tunnustan
ei ollut järkeä, ei jumalaa
vain vapaus valita
kahdesta pahasta pienempi
raskas tie

Silmät auki astun
selkä suorana
kädet avoinna
maailma takana
ulos sivulta
piste"

 

Ensimmäiseksi kirjotin levyn kaikki lyriikat yhdelle A4-arkille niin, että tuo viimeinen "piste" -sana jää aivan sivun oikeaan alanurkkaan. Tulostin tekstin kangasarkille. Tämän jälkeen hahmottelin leivinpaperille hahmon, joka seisoo selkä päin kädet levitettyinä kallion reunalla. Kiinnitin leivinpaperin kankaalle ja ompelukoneen kanssa kirjoin hahmon ääriviivat. Lopuksi kirjoin vapaalla kädellä, ompelukoneella, hahmon rintaan liekin.

20150818_113948 20150818_172557

Teoksen valmistuttua hihittelin hiukan lisää! :D Nyt vaan pohdin, että mihin sen laittaisin? Osaksi vaatetta tai esimerkiksi kassia? Vai kehyksiin, kuten ihan oikean taideteoksen? Kehystäminen saattaa olla kaikista fiksuin vaihtoehto, sillä en ole ollenkaan varma miten tulostus kestää pesua. Ja kaiken lisäksi tykästyin tähän lyriikkaideaan sen verran, että päässäni muhii myös kaikenlaisia uusia ideoita lempiyhtyeisiini liittyen ;) 

2 Comments on “Silmät auki astun”

  1. Jonna
    23/08/2015 at 17:52 (2 years ago)

    Wau, hieno idea ja upea toteutus! Kyllä tuollainen kehystyksen ansaitsee! :)

    Reply
    • Suvi
      24/08/2015 at 15:46 (2 years ago)

      Voi kiitos, jonna! Olen alkanut itsekin kallistua tuon kehystämisen kannalle :)

      Reply

Leave a Reply