Markkinatunnelmaa Portsassa

20150816_110814

Viime sunnuntaina, 16.8., vietettiin jälleen perinteisiä pihamarkkinoita Turun Portsassa. Vuosi vuodelta tapahtuma kasvaa isommaksi, niin kävijämäärän kuin mukana olevien pihojen osalta. Pihamarkkinoilla voi tehdä ihastuttavia kirppislöytöjä, nauttia itsetehdyistä leivonnaisista ja tutustua Port Arthurin kaupunginosan idylliin. Meidän perhe on asunut Portsassa nyt kuutisen vuotta, emmekä mieli minnekään muualle!

Minulla oli jälleen tämän vuoden markkinoilla, kirppistavaran lisäksi, myynnissä omia käsitöitä. Uutena juttuna olivat puutalokankaasta tehdyt tuotteet. Omia suosikkejani ovat olleet erityisesti muovikassin kaavalla tehdyt kangaskassit. Myös ensimmäistä kertaa myyntipöydästä löytyneet, kauralla täytetyt pipipussit osoittautuivat markkinaihmisten suosikeiksi. Uutta perhettä etsivistä, portsalaisista sohvavahtikoirista kodin löysi kolme kappaletta.

20150816_110819-001

Suvin käsityötä -kätköpaikka löydettiin myös heti markkinahumun alkuvaiheessa! Onnittelut vielä aarteenlöytäjille! Kävin sunnuntaina aamulla piilottamassa yhden puutalokassin sähkökaapin taakse. Ne, jotka seuraavat profiilejani Facebookissa ja Instagramissa, saivat ensimmäisinä vihjeet kätkön sijainnista. Suosittelen jatkossakin tarkkailemaan mahdollisia vinkkejä internetin ihmeellisessä maailmassa – koskaan ei tiedä missä ja milloin isken jälleen ;D

20150816_093331

Jos et vielä tänä vuonna päässyt paikan päälle, niin toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi Portsan pihamarkkinoille elokuussa 2016!

Tästä linkistä Portsan pihamarkkinat 2015 voi kurkata miltä Portsan markkinapäivä näytti ilmasta käsin. Videon on kuvannut taitava Tommy Björklund.

Leave a Reply