Leikkiä ikä kaikki

Saimme taloyhtiömme pihaan leikkimökin kesän alussa. Voi sitä ihanuutta! Pihapiirissä on useampia lapsia ja leikkijät touhuavatkin mökissä päivittäin. Hauskan meidän pihamme mökistä tekee se, ettei kyseessä ole aivan perinteinen malli. Leikkimökki on kuin pieni kaappi, täydellinen kaupunkiolosuhteisiin. Onneksi tällaisiakin on tarjolla, sillä tuskinpa meille tavallista mökkiä olisi edes saatu. Pelkästään paikan löytäminen pihapiiristä olisi tuottanut vaikeuksia. Nyt pikkumökki täyttää juuri sopivasti pitkään tyhjänä olleen terassitilan.

FB_20140730_20_39_59_Saved_Picture

Jos lapset ovat olleet innoissaan ja päässeet puuhailemaan kesäleikkejä niin kyllä mökin kanssa ovat aikuisetkin päässeet touhuamaan! Ensimmäisenä oli vastassa mökin kokoaminen elementeistä. Se onnistui suht kivuttomasti, varsinkin kun mieheni hoiti tästä hommasta suurimman osan. Maalaaminen jäikin sitten minun kontolleni.. Mökki on tehty käsittelemättömästä puusta, joten maalaaminen piti hoitaa alta pois mahdollisimman pian. Tietysti värien ja tyylin piti olla samat kuin taloyhtiön rakennuksissa. Siispä matka kulki kohti maalikauppaa, mukana isännöitsijältä saadut oikeat sävykoodit.

Aluksi mökki piti käsitellä pohjusteella. Ja sitten odoteltiin kuivumista.. Sen jälkeen pääsin maalaamisen kimppuun ja se onkin sitten oma lukunsa :D Olin päättänyt maalata puitteet ja pienet osat ruskealla ja seinät keltaisella. Katto tiilenpunaisella maalilla. Kyllä kärsivällisyyttä koeteltiin kun yritin saada kaikki kohdat maalattua suttaamatta. Ja sitten koko homma uudelleen – toinen maalikerros. Huonekaluihin ja lattiaan käytin sävytettyä puuöljyä. Kaiken vaivan jälkeen olen ollut kuitenkin todella tyytyväinen lopputulokseen, vaikken mikään maalari olekaan.

FB_20140730_20_39_54_Saved_Picture

Maalaamisen jälkeen alkoi varsinainen hauskuus kun lasten kanssa ollaan saatu keksiä mitä kaikkea kivaa mökkiin voi tehdä. Verhot tietysti ja erilaisia ruokatavaroita. Olen aikaisemminkin tehnyt leikkimökkeihin verhoja, patalappuja ja -kintaita, kioskiviirejä ynnä muuta mukavaa.

030002f4030001b8

InstagramCapture_3dfd6fc4-c6c2-4698-afc4-957f1d8c20d6InstagramCapture_a86f866e-26e3-4f9b-9356-df30f10247fc

Meidän mökissämme on tällä hetkellä huovasta tehtyjä salaatinlehtiä, tomaatinviipaleita, porkkanoita ja juustoa. Olen leikannut kaikki muodot vapaalla kädellä.  Salaatinlehtiin pujottelin keskelle puuvillalankaa, jotta huopa rypyttyy hiukan.  Tomaatinviipaleiden reiät leikkasin saksilla samaan tapaan kuin lumihiutaleita leikataan paperista. Porkkanoiden naatit ovat puuvillalankaa ja viivat piirretty lyijykynällä.

WP_20140730_002

Lapset toivoivat kovasti jäätelöä leikkimökkikioskiin ja pohdin pitkään miten sitä saisi helposti tehtyä. Päädyin sahaamaan puusta kappaleita, jotka kävin läpi hiekkapaperilla ja maalasin Ikean peiteväreillä Puffet-keksijäätelöiksi. Pienistä puupaloista sai tehtyä samaan tapaan vaahtokarkkeja. Jäin pohtimaan, olisiko pinta pitänyt käsitellä vielä jollakin lakalla kestävämmän lopputuloksen saamiseksi, mutten uskaltanut koska osa pihan lapsista on niin pieniä että lelut käyvät varmasti välillä suussakin. Kestävät sen minkä leikkimökkiolosuhteissa kestävät! Kioskileikit ovat olleet hyvässä vauhdissa uusien kauppatavaroiden saavuttua valikoimiin. Vielä on viiri tekemättä, mutta eiköhän se ennen syksyä ilmesty koristamaan mökin seinustaa :)

IMG_20140729_195900

4 Comments on Leikkiä ikä kaikki

  1. Anni
    03/08/2014 at 09:16 (3 years ago)

    Onpa kiva leikkimökki! Mistä tuollaisia saa?

    Reply
    • Suvi
      03/08/2014 at 15:47 (3 years ago)

      Hei!

      Tämä leikkimökki on Tammiston Puu Oy:n Harmonia. Me tilattiin se NetAnttilasta. Ainakin vielä näytti löytyvän nettikaupan valikoimista ;)

      Reply
  2. Naja
    26/05/2016 at 09:55 (2 years ago)

    Hei!
    Olen ehkä tilaamassa samanlaisen mökin mutta pelkään vähän että on liian matala/meidän lapset liian isot.
    Oliko hyvä ostos? Toimiiko mökki mielestäsi myös lapselle joka on yli 100cm?
    Terv. Naja

    Reply
    • Suvi
      27/05/2016 at 08:48 (2 years ago)

      Moikka! Meillä on pihapiirissä useampia pieniä lapsia, jotka tykkäävät leikkiä mökissä ja mahtuvat sinne vielä mainiosti sisäänkin. Oma viisivuotiaani on n.110cm ja mahtuu vielä hyvin touhuamaan sisällä. Pienihän tuo mökki on, mutta mun mielestä edelleen ihana! Isommille lapsille se toimii vähän kuin “tukikohtana”, sisältä saa penkit ulos ja leikkitilaa voi laajentaa sillä tavalla. Suosittelen kyllä!

      Reply

Leave a Reply