Archive of ‘Ompelu’ category

V4RHE

17309339_1306584862751021_6477382728431058507_n
WÖYH!: Antti Hyyrynen ja Jussi Hyyrynen, kuva: Aki-Pekka Sinikoski

13 päivää sitten se vihdoin tapahtui – V4RHE julkaistiin! Kappale ja lyhytelokuva ovat taattua wöyhölaatua. Olen elänyt wöyhötodellisuudessa oman elämäni rinnalla jo muutaman vuoden ajan, mutta V4RHEEN myötä tilanne muuttui yhä intensiivisemmäksi. Olen tutustunut Jussiin Wöyhöakatemian, eli WÖYH!-yhtyeen virallisen faniklubin, kuvioiden kautta. Wöyhötys on luonteeltaan sellaista, että se on kirvoittanut myös monia faneja toteuttamaan luovuuttaan. Omien faniväkerryksieni kautta olen ajautunut yhä syvemmälle wöyhömaailmaan myös työn kautta.. Tarkalleen ottaen 16.7.2016 klo 23.22 käynnistyi virallinen yhteistyö WÖYH!-yhtyeen kanssa, kun Jussi Hyyrynen lähetti minulle viestin. Historiallisesti merkittävää on tietysti myös se, että pesin juuri silloin hampaita ja jouduin hyppimään ja hihkumaan vessassa ääneti, sillä lapset olivat jo nukkumassa. Ehkä eniten hihkuin siksi, että paria hassua hetkeä aiemmin olin ääneen toivonut, että mahdollisuus tällaiselle yhteistyölle aukenisi. Tiedossa olisi puvustuksen ja rekvisiitan tekemistä wöyhäikäisevään lyhytelokuvaan. Aikamoista.

Continue reading “V4RHE” »

Vihistelyn makua

20170125_210528

 

Hei, ihmiset ja hyvää alkanutta vuotta! Minä olen pitänyt hiljaiseloa tällä sivustolla yksinkertaisesti siksi, että on pitänyt kiirettä. Ja sitten sen kiireen vastapainoksi on pitänyt välillä pitää TAUKOA. Joululoman aikaan oli onneksi pari päivää joiden aikana oli mahdollista linnoittautua sohvalle nauttimaan omasta rauhasta. Nyt arki on pyörähtänyt käyntiin ja hommaa jos jonkinlaista on työn alla.

Sydänkävyssä on pitänyt kiirettä, sillä vanhojentanssit ovat aivan kulman takan. Pukuja muokataan ja lyhennetään hyvällä tahdilla. Hääpukupuolellakin riittää puuhaa, sillä uusia ihania pukuja tulee valikoimiin jatkuvasti ja viimeistään nyt on tämän kesän morsiamien aika lähteä etsimään omaa unelmapukuaan. Olen siis edelleen saanut saanut tehdä säännöllisesti ompelutyötä liikkeessä. Tämä on kerrassaan mahtava juttu!

Sydänkävyssä työskentelyn lisäksi olen edelleen tehnyt omia tilaustöitä kotoa käsin. Työn alla on ollut niin korjaustöitä kuin kangaskassien ja pussukoiden ompelua. Viime vuoden puolella valmistui WÖYH!-yhtyeen uuden musiikkivideon rekvisiitta ja puvustus, joista on saatu jo pientä esimakua kuvien muodossa. Musiikkivideon virallinen ensi-ilta on 17.3.2017, jonka jälkeen pääsen kertomaan enemmän omasta osuudestani kyseisessä projektissa. Mutta voi pojat, että olen siitä innoissani! Maaliskuussa julkistetaan myös eräs toinen iso juttu, jossa sain olla osallisena – eli silmät ja korvat tarkkana, jänniä juttuja on meneillään ;)

Tämän vuoden ensimmäinen ompeluhomma oli vihispussukka, ja sen tein kerrankin ihan itselleni. Hyvällä tuurilla satuin löytämään käärepaperit joissa oli päiväyksenä mun syntymäpäivä! Lisäksi käytin vuorikankaana olutkauppakassista jäljelle jääneitä tilkkuja, joten kyseessä on erittäin hyvin sipsikaljavegaanibuumiin sopiva pussukkayksilö.

20170127_084029

Vihispussukoita olen tainnut tehdä yhteensä neljä tähän mennessä ja ne ovat olleet tykättyjä. Ja onhan idea tosi hauska! Eräskin tarina kertoo että yhden tekemäni pussukan omistajalle on todettu baaritiskillä; "täällä ei saa syödä omia eväitä". Hetken hämmennyksen jälkeen pussukan omistaja on kertonut kyseessä olevan rahapussi :D 

Pussukka on toteutettu samaan tapaan kuin ns. karkkipaperipussukat, eli siinä on vuorikankaan lisäksi käärepaperin alla puuvillakangas sekä päällä suojamuovi. Suojamuovi ei ole sitä kuuluisaa kristallimuovia, vaan Eurokankaasta löytämääni "pöytäliinamuovia". Ainakin tähän mennessä se on kestänyt aivan mainiosti normaalia käyttöä. Muutama viikko sitten kysyin vielä HoviRuoalta luvan näiden pussukoiden tekemiseen ja heidän kantansa asiaan oli oikein ystävällisen myönteinen. Eli nyt alan kasvattaa itselleni vihismahaa ja kerätä käärepapereita uusia pussukoita varten! Tilauksia otetaan vastaan!

20170128_182413

P.S. Facebookissa on parhaillaan kuvassa näkyvä pussukka arvottavana ;)

Sydänkäpy

Tuntuu että jokainen postaus alkaa toteamalla, että kylläpä aika rientää.. Edellisestä kirjoituksesta on taas pitkä tovi. Tosin viime kuukaudet ovat hujahtaneet vauhdilla ja kiireessä; kesä on tietysti hääpukujen sesonkiaikaa, sain jännittävän tilauksen WÖYH!-yhtyeen uuteen levyyn liittyen ja lisäksi lapset ovat olleet pari kuukautta lomalla leikkikoulusta. Aikamoista palasien yhteensovittelu siis, jälleen kerran.

20160720_095217_resized

Haluan kertoa hiukan siitä mitä minun toimenkuvaani Sydänkävyssä kuuluu. Sydänkäpy on erikoistunut ihaniin Maggie Sottero-hääpukuihin. Puvut ovat upeita designer-pukuja täynnä yksityiskohtia. Liike sijaitsee Turussa osoitteessa Maariankatu 3. Ensinnäkin teen siis työtunnit niin, että laskutan ne omalla toiminimelläni. Tämä on ollut iso askel eteenpäin yrittäjyyden maailmassa. Pääasiassa ompelen, eli teen tarvittavia korjauksia ja muutoksia hääpukuihin. Syksyn aikana ajatuksena on että siirtyisin enemmän myös myymälän puolelle tekemään sovituksia. Siinä vaiheessa kun aloitin keväällä, oma ajatukseni korjauksista käsitti lähinnä helman lyhennystä ja kokomuutoksia. Ilokseni olen saanut huomata että työ pitää sisällään myös paljon muuta!

    20160323_161945_resized-001 20160324_133245_resized-001
Ensimmäinen työni keväällä oli 50-luvun tyylisen mekon kädenteiden muokkaus ja pitsiyläosan ompelu.
 

Continue reading “Sydänkäpy” »

Pala palalta

Minä olen viimeisen vuoden aikana käynyt läpi aikamoista myllerrystä. Kaikki taisi alkaa kyllä jo lasten syntymien aikoihin. Äidiksi tuleminen oli iso muutos. Ehkä muutosta jollain tapaa vielä korosti se, että halusin viettää lasten kanssa ensimmäiset vuodet kotona. Siihen asti elämä oli ollut yhtä haipakkaa; koulu, ylioppilaskirjoitukset, opiskelu, ammatti, työpaikka, ensiasunto, naimisiinmeno… Varmaan aika monen korvaan kuulostaa tutulta, turvalliselta ja ns. normaalilta nuoren ihmisen elämältä. Jokin ei vaan tuntunut ihan oikealta. Olen aiemmin kirjoittanut tänne, miten olen ajautunut perustamaan oman toiminimen ja päättänyt opiskella vaatetusalaa. Nuo pienet unelmat alkoivat kypsyä kun mieli sai hengähdystauon. Useampikin ihminen taisi olla tuomitsemassa niitä hullutteluksi, mutta omapa on elämäni ja minähän sitä saan päivittäin elää. Miksi en siis tekisi siitä sellaista kuin haluan?

20160630_131020_resized

Continue reading “Pala palalta” »

Takki tyhjänä…

DSC04226

…Ja toinen näyttötyö palautettuna, vihdoin ja viimein! Tämä viimeinen puristus otti kyllä voimille, myönnän sen ihan rehellisesti. Nyt on aika huokaista helpotuksesta ja ottaa rennommin. Elämässä on koulutuksen lisäksi ollut meneillään yhtä ja toista. Yhtenä suurena muutoksena voin mainita osa-aikaisen työn, joka ilmestyi mielenkiintoisten käänteiden kautta elämääni huhtikuussa. Se on aihe, joka ansaitsee aivan oman postauksensa lähitulevaisuudessa ;) Mutta nyt keskitytään takkihommiin!

Continue reading “Takki tyhjänä…” »

Pupu pöksyissä

20160421_181839_resized

Huomasin tässä taannoin, että muksujen housuissa alkoi olla reikä jos toinenkin. Hieman noloa tulevan vaatetusompelijan näkökulmasta.. Siitä huolimatta, että sanonnan mukaan suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Vaateketjujen trikoolegginssit ovat valitettavan usein kertakäyttökamaa, eli niiden reikien paikkaaminen on monesti turhaa tai jopa mahdotonta. Päätin siis ommella muutamat ihan uudet pöksyt tämän perheen neitokaisille!

Nämä legginssit esittelen siksi, että minulla on polvipaikkojen tekemiseen mielestäni hyvä vinkki. Tekniikkaa voi soveltaa myös esimerkiksi aplikaatioiden tai vastaavien kanssa. Tällä tavalla ompelemalla paikkojen tai koristeiden reunoista tulee takuuvarmasti siistit :)

20160421_151518_resized

Kankaan lisäksi tarvitaan kaksipuolista silitettävää liimakangasta. Liimakangas ommellaan kiinnitettävään paikkaan oikealle puolelle ja jätetään pieni kääntöaukko.

20160421_151953_resized 20160421_152332_resized

Tarvittaessa saumanvaroihin voi tehdä aukileikkauksia tai niitä voi kaventaa. Kun paikka on käännetty, työnnetään kääntöaukon saumanvarat siististi sisäpuolelle. Sitten silitetään paikat oikeille paikoille. Nuppineuloja voi tarvittaessa käyttää apuna. Kannattaa silittää myös nurjalta puolelta, jotta liima tarttuu kunnolla kiinni.

20160421_153044_resized (2)

Tämän jälkeen onkin helppo tikata paikat kiinni. Itse käytin tavallista siksak-ommelta näihin polvipaikkoihin. Kun paikat ovat paikallaan, niin housut voi surauttaa valmiiksi. Tämä housukaava löytyi 4/2016 SuuriKäsityö-lehdestä ja malli sopi ainakin meidän lapsien jalkaan paremmin kuin hyvin!

20160421_153944_resized

 

Täydellisten alushousujen metsästys!

20160424_175158_resized

Jep. Mietin kyllä tovin, että aionko nyt ihan tosissani kirjoittaa jutun pikkuhousuistani.. Mutta vastaus on kyllä, sillä olen tällä hetkellä asiasta aivan lapsellisen ja naurettavan innoissani! Eilen vietin lauantai-iltaa viinilasillinen ja ompelukone seuranani ja ompelin itselleni ensimmäiset alushousut. Olen ihaillut netissä ihmisten postaamia kuvia itsetehdyistä alusvaatteista. Varsinkin rintaliivien ompelijat ovat vakuuttaneet minut taidoillaan.

Päätin nyt vihdoin viimein yrittää itsekin, sillä alusvaatteet ovat olleet minulle aina se kategoria, joka hankitaan kaupasta. Haluan pois siitä pakosta! Varsinkin, kun muutaman kilon painon tippumisen jälkeen olen todellakin saanut metsästää niitä täydellisiä alushousuja jo jonkin aikaa. Vanhat kaapinperältä löytyvät eivät enää sovi päälle, on myynnissä kolmet samassa paketissa, euron laari supermarketissa, pitsihörselyksiä ja puuvillapöksyjä, ne iänikuiset sloggit, ärsyttävyydessään käsittämätön keksintö – stringit, saumatonta alushousua, lahkeellista alushousua.. Hohhoijaa. Ostat jälleen kerran yhdet, pääset kotiin, ja huomaat etteivät ne nyt oikein istukaan. Joku hankaa, kuminauha on liian kova, lahkeensuut liian isot (lue: alushousut hilautuvat peffavakoon), työmiehenviiva näkyy kun pyllistää – you name it! Eikä alusvaatteilla ole palautusoikeutta.

20160424_175124_resized

Nyt olen löytänyt ne täydelliset alushousut. Ja arvatkaapa mitä, tein ne ihan itse :) Uskomatonta!

Continue reading “Täydellisten alushousujen metsästys!” »

Vaihtamalla paranee?

20160330_170614_resized

Tässä tilanteessa vastaus on KYLLÄ. Oi voi, minä ja minun huonon onnen housuni. Opiskelun yhteydessä piirsimme housujen peruskaavan ja kuosittelimme itsellemme mieleiset housut. Minä näin heti mielikuvitukseni silmin hienot stretch-housut, joiden sivuissa olisi suikaleet tekonahkaa. Sitä lähdettiin hakemaan.. Mutta kaiken yrittämisen ja pähkäilyn jälkeen päädyttiin aivan toiseen lopputulokseen. Valitsemani kankaat eivät sitkeän yrittämisenkään jälkeen toimineet yhdessä..

10268779_910516702388814_1546657378_n(1)

Siitä huolimatta, että olin ottanut vertailuksi palan omasta varastosta löytyneestä tekonahasta mukaan kangaskauppaan, pariksi valikoitunut paksu jersey ei suostunut yhteistyöhön. Kokelin kaikenlaisia konsteja; muistin ommella kankaita niin, että joustavampi oli alapuolella (kangas syöttyy nopeammin) ja käytin kohdistusmerkkejä ja neuloja ja ja ja! Silti lopputulos oli seuraavanlainen:

IMG_20160323_211901_resized

Tämä on siis kuva lahkeesta. Näiden kaikkien kappaleiden PITÄISI siis olla samanpituisia… angry Ongelmaksi koitui venymisen seurauksena myös se, että tekonahka rypyttyi matkan varrelta rumasti ja sen vuoksi jerseystä ommellut lahkeen osat alkoivat vääntyä minne sattuu. Eikä keskelle kaavailemani raita helpottanut projektia ollenkaan. Housut eivät siis olisi istuneet ollenkaan, vaikka olisin tuosta pätkäissyt saksilla kaikki kappaleet samanpituisiksi. Eikä uudelleen asettelu ja ompelu kerta kerran jälkeen ollut vaihtoehto, sillä tekonahkaan jää jokaisesta ompelukerrasta jälki. Takaisin lähtöruutuun!

20160324_231607_resized

Varasuunnitelmaksi olin, jo ensimmäisten tuskanhikikohtausten aikana, alkanut kaavailla aiemmin ostamaani paksuhkoa, kuviollista trikoota. Purkuhommien jälkeen leikkasin toisesta kankaasta uudet sivukappaleet. Tällä kertaa jätin tereen keskeltä pois ja muokkasin kaavoja leikkuuvaiheessa ihan hiukan pienemmiksi, jotta kaava toimisi tekonahkaa joustavammalla kankaalla paremmin. Lopputuloksesta tuli mielestäni mainio! Koukkauksen kautta pääsin lopulta maaliin, mutta taytyy kyllä todeta ettei suoritus ollut millään tapaa mallikelpoinen. Harjoituksen vuoksi nimittäin halusin tehdä eteen vetoketjuhalkion ja napituksen, jotka eivät oikein onnistuneet haluamallani tavalla. Nämä kankaat olisivat varmasti olleet parhaimmillaan kuminauhavyötäröisissä legginsseissä. Mutta tehtyä tuli ja kyllä minä näitä housuja varmasti jossain välissä käytänkin. Mutta en minä niitä kenellekään kehtaisi myydä.. Siispä, tulevaisuudessa lisää housuharjoituksia minulle! wink

Lennä Batmanin siivin!

DSC04098

Vai onko kyseessä kuitenkin vain viitta? Asiaan perehtyneet voivat kertoa kumpi termi on teknisesti oikein! :D Asiaan, sain juuri valmiiksi tilaustyön, joka on Batman-huppari. Viime vuoden puolella sain yhteydenoton asiakkaalta, joka toivoi itselleen Batman-hupparia – siivillä. Alkoi armoton pähkäily toteutuksesta; miten tällainen vaate kaavoitetaan ja kootaan?

Aloitin työn etsimällä hupparin kaavan, kuosittelemalla siihen siivet ja tekemällä proton. Lisäksi kaivoin vaatekaapista oman vanhan hupparin ja aloin tutkia sen tekotapaa. Heti alkumetreillä oli selvää, että materiaalivalinnoilla olisi suuri merkitys. Liian paksusta trikoosta tehdyt siivet tulisivat painamaan liikaa. Ne täytyisi tehdä melko kevyestä kankaasta, varsinkin jos ne tulisivat olemaan siistimmän lopputuloksen saamiseksi kaksinkertaiset.. Onneksi Eurokankaasta löytyi sopivan ohutta college-kangasta, joka toimi sekä siipiin että loppuosaan hupparista. Lisäksi ostin punaista trikoota hupun vuoritukseen ja tehosteisiin. Asiakas toivoi erityisesti mustan ja punaisen yhdistelmää, joka miellytti ajatuksena myös minua.

DSC04103

Aloitin projektin kokoamalla siivet ja tikkaamalla ne - mustalla langalla reunat ja punaisella keskelle. Siipien keskelle tehdyt tikkaukset toimivat koristeina, mutta olivat myös välttämättömät jotta kappaleet pysyvät lerpattamatta yhdessä. Batman-merkin kokosin liimatukikankaan avulla ja tikkasin suoralla ompeleella kiinni takakappaleeseen. Olkasaumojen ja hihojen kiinnittämisen jälkeen ompelin yhdellä kertaa hiha- ja sivusaumat ja samalla kertaa siivet niiden väliin. Helmassa ja hihansuissa on mustaa resoria. Etukappaleissa on alavarat, joiden avulla kiinnitin vetoketjun. Pääntien huolittelin takaosasta trikookaitaleella ja edestä alavaroilla. Taskut tein päälleommeltuina, vuoritettuna punaisella trikoolla, niin että taskunsuulle jäi näkyviin pienet kaitaleet punaista tehosteeksi.

DSC04101

Valmis huppari lähtee postimiehen matkaan ensi viikolla! Kokonaisuudessaan tämä tilaus oli erittäin hyvää treeniä tulevaisuutta varten. Tykkään tehdä vähän erilaisia, omannäköisiä juttuja ja kokeilla mihin kaikkeen omayt kyvyt yltävät. On hienoa huomata että koulutuksen aikana opitun teorian osaa myös soveltaa käytännön työhön!

Ruutuhyppelyä

20160128_195858_resized

Hei jälleen! Nyt on ihan pakko erikseen tervehtiä aluksi, sillä hiljaisuuteni blogissa on jatkunut luvattoman pitkään. Instagramia olen päivitellyt tiuhempaan, tilini löytyy täältä: suvinkasityota. Hiljaiseloa on ollut siksi, että viimeisten kuukausien aikana on oman elämän palikoita järjestelty ryminällä uusiksi.. Sitä tehdessä huomio ja energia on mennyt aivan toiselle suunnalle. Joinakin päivinä olen kyennyt tekemään vain välttämättömimmät askareet. Ompelu- ja askarteluprojektit ovat kuitenkin jossain määrin käynnissä koko ajan! Enemmänkin olisi voinut, ja kai pitänytkin yrittää, tehdä sillä tätä viimeistä projektia tehdessä olen jälleen kerran huomannut kuinka positiivinen vaikutus luovalla työllä ja käsillä tekemisellä on minun hyvinvointiini.

Continue reading “Ruutuhyppelyä” »

1 2 3 6