January 2015 archive

Jämäpalat hyötykäyttöön

DSC02725-001

Minulla on tunnustus: olen vähän hamsteri kun on kyse kankaista ja ompelutarvikkeista. Suurin osa omasta kangasvarastostani koostuu kankaista joita olen saanut, ostanut alennuksesta tai palakankaina ja hankkinut kirpputoreilta.Yritän parhaani mukaan hyödyntää materiaalia joka ei ole jollekin toiselle tarpeellista. Todella harvoin haen kangaskaupasta uudet tarvikkeet jotain tiettyä vaatetta varten – mieluummin käytän sitä mitä minulta jo löytyy.

Iso kangasvarasto edesauttaa myös luovuutta. Monesti päädyn yhdistelemään erilaisia kankaita ja kuoseja. Värimaailman ei välttämättä tarvitse olla sama, jotkut aivan erilaisetkin kankaat vaan sopivat yhteen. Yleensä levitän kankaita vierekkäin, sommittelen ja kokeilen mitkä toimisivat hyvin yhdessä.

Continue reading “Jämäpalat hyötykäyttöön” »

Lauantai-illan herkuttelua

WP_20150124_001

Viikonloppu - koko viikon kohokohta! Ja lupa herkutella ;) Yhdessäolon, rentoutumisen ja siivoamisen lisäksi minun viikonloppuihini kuuluvat tätä nykyä kotitehtävät, joten energia on välillä todella tarpeen.

Hans Välimäki teki omat popcorninsa Snickers-lisällä, minun lisääni tulee vähän muutakin.. Ei ole mikään laihduttajan herkku, mutta miksi pitäisikään? Suosittelen kokeilemaan. Nam!

Continue reading “Lauantai-illan herkuttelua” »

Elämä on uuden oppimista varten

InstagramCapture_dea3a36f-81cb-4cb9-9cfd-fa35706ed05b

Ensimmäinen viikko opiskelua takana.Olen tällä hetkellä mukana aikuiskoulutuksessa, joka kestää 1,5 vuotta ja valmentaa vaatetusalan ammattitutkinnon näyttökoetta varten. Kahtena päivänä viikossa olen illan lähiopetuksessa ja kotona opiskellaan lisäksi itsenäisesti. Koulutuksen periaatteena on että tekemällä oppii. Sehän sopii minulle, sillä niin olen tähänkin mennessä ompelutaitojani kehittänyt. Ainakin ensimmäisten tuntien perusteella olen ihan oikeassa paikassa!

InstagramCapture_254e29b1-b5b9-4753-8096-2cd962fbf38d

Heti toisena koulutuspäivänä pääsimme tositoimiin neulatyynyhaasteen muodossa. Tarkoituksena oli tehdä itselle koulutuksen aikana käytettävä neulatyyny, jonka saa kiinni ranteeseen tai käsivarteen. Päätin nopeasti tehdä itselleni kuppikakkuneulatyynyn ja onnistuinkin piirtämään sen kaavan melko hyvin ulkomuistista.

Continue reading “Elämä on uuden oppimista varten” »

Pikkukaavoja prinsessoille

DSC02679-001 (2)

Hyvää uutta vuotta! Joulun ja uudenvuoden aaton juhlinta sujuivat meillä rauhallisesti. Loma tuli tarpeeseen. Tammikuu on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin ja uusia haasteita on tiedossa. Minä aloitan koulutuksen, jonka tähtäimessä on ompelijan ammattitutkinto. Koulutus on aikuiskoulutusta, kaksi iltaa viikossa 1,5 vuoden ajan. Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta. Uskon sen aukaisevan uusia ovia ja mikä tärkeintä, saan sen avulla todella paljon uutta osaamista. Jännittävää!

WP_20141224_039

Mutta asiaan, asiaan.. Joulupukki toi meille lahjaksi ihanat Disneyn Animators' Collection -nuket, Annan ja Elsan Frozenista. Tai oikeammin minä kävin Lontoossa vähän tonttuilemassa ja toin nuket mukanani tuliaisiksi. Piilottelin niitä puolitoista kuukautta joulua odottamassa. Tytöt olivat kovin pettyneitä, koska en "löytänytkään" nukkeja Disney Storesta, olihan niistä ollut juttua jo ennen matkalle lähtöä. Myönnän olleeni itsekin melko malttamaton, sillä nuket ovat todella ihastuttavia ja halusin pian päästä vaatettamaan niitä.

Continue reading “Pikkukaavoja prinsessoille” »